Kirjoitettu

PIPPA M. -Varainhankinta kotimaisilla tuotteilla

PIPPA M. -Varainhankinta kotimaisilla tuotteilla

Kotimaisuus on meille kunnia-asia ja ylpeydenaihe. Suomalaisuutta arvostetaan yhä enemmän ja se vaikuttaa yhä useammin ihmisten ostopäätöksiin ja valintoihin. Me kaikki suomalaiset hyödymme siitä, että suomalaisella työllä tuotetut tuotteet käyvät kaupaksi ja kotimaisuutta korostetaan. Tämä on tärkeä huomio myös silloin, kun vertailee eri varainhankinta ideoita.

Mistä sitten voi tietää, että tuote on todellakin valmistettu Suomessa ja se vaikuttaa myönteisesti kotimaiseen työllisyyteen? Moni tarjoaja markkinoi harhaanjohtavasti kotimaisuudellaan, vaikka tuotteiden alkuperä tosiasiallisesti onkin ihan muualla.

AVAINLIPPU – TEHTY SUOMESSA -alkuperämerkki auttaa valitsemaan kotimaisen vaihtoehdon luotettavasti. Merkillä on jo yli 50 vuoden historia ja se tunnetaan hyvin. Merkki kertoo, että tuote todella on valmistettu Suomessa ja se työllistää Suomessa. Avainlippu voidaan myöntää tuotteelle kotimaisen valmistuksen kriteerien täyttyessä. Päinvastoin kuin monien kauppojen lanseeraamien omien tunnusten tai merkintöjen kohdalla, Avainlipun käyttöä valvoo ja hallinnoi Suomalaisen Työn Liitto ja se on tae suomalaisuudesta.

Suomalaisen Työn Liitto myös tutkii paljon kuluttajien valintoja ja ostokäyttäytymistä. Sen mukaan Avainlippu vaikuttaa valintoihin ja ostopäätöksissä korostuu Suomessa tehtyjen tuotteiden työllistävä vaikutus. Suomalaisista jopa 87 prosenttia pitää tärkeänä, että voi tuotevalinnoillaan tukea suomalaista työtä ja 84 prosenttia kertoo suosivansa suomalaista aina, kun se on mahdollista. Kotimaisuuden vaikutus ostopäätökseen on vähintäänkin merkittävä, sillä 74 prosenttia kertoo olevansa valmis maksamaan enemmän Suomessa valmistetusta tuotteesta.

Haluamme vahvasti olla kertomassa suomalaisesta työstä ja tuotteista. Olemme ylpeitä tuotteiden kyljessä näkyvästä suomalaisuudesta kertovasta merkistä. Valitsemalla pippa m. tuotteet varainhankintaan valitset aidosti kotimaisen vaihtoehdon ja tuet suomalaista työtä.

Valitsemalla AVAINLIPPU – TEHTY SUOMESSA -tuotteen voit olla varma suomalaisesta alkuperästä.

 

Kirjoitettu

Miten pippa m. varainhankinta sai alkunsa?

Nyt olen jännän äärellä, sillä päätin alkaa avaamaan pippa m. tarinaa näin blogin muodossa.

Ihan ensimmäiseksi haluan jakaa teille tämän varainhankintaidean syntytarinan.

Minä, yrittäjä pippa m. varainhankintakonseptin takana, olen Pirjo Meriö. Olen tehnyt pitkähkön uran muodin parissa. Ensin vaatesuunnittelijana ja myöhemmin valikoima- ja hankintapäällikkönä.

Muutama vuosi sitten kummityttöni Helmi harrasti aktiivisesti muodostelmaluistelua. Harrastaminen maksaa ja helpotusta vanhempien rahapussiin tuo, jos osan kuluista pystyy kattamaan varainhankinnalla. Siksi halusinkin aina tukea hänen harrastustaan ostamalla jotain pientä.

Varsin pian huomasin, että vuosikausia varainkeruuta oli tehty samoilla tutuilla tuotteilla. Jäin pohtimaan, mikä voisi olla raikas tuulahdus vaihtoehdoksi varainhankintaan.

Tehtyäni oman työurani maahantuonnin parissa ilmiselvin ja helpoin vaihtoehto olisi ollut teettää lähes mitä tahansa tuotteita esim. Kauko-Idässä ja rakentaa niiden avulla tuoteperhe varainhankintaan.

Samaan aikaan aloin kuitenkin kokea kyllästymistä ”turhuuden markkinoihin”, sillä olinhan ollut jo tuomassa maahan konttikaupalla tavaraa maailmalta. Halusinkin ehdottomasti kehittää varainhankintaan täysin kotimaisen vaihtoehdon. Visualisti kun olen, oli alusta asti myös selvää, että tuotteiden ulkonäöstä ei tingitä.

Katselin tiskipöydällä olevaa kaunista astianpesuainepulloa, jonka olin hankkinut tavaratalon sisustusosastolta Tukholmasta. Samaisen pullon alkuperästä olivat myös monet ystäväni ihastellen kyselleet. Ajatukset suomalaisesta tuotannosta, laadukkaista ja kauniista kodin puhdistusaineista yhdistyivät ja niin pippa m. tuoteperhe oli saanut alkunsa.

Kurkkaa tuotteemme täältä.

Kiitos sinulle tutustumisesta!