Julkaistu Jätä kommentti

Paras varainhankinta luokalle – ideat, vinkit ja onnistumisen avaimet

Tehokkaat tavat kerätä rahaa luokan yhteisiin tavoitteisiin

Varainhankinta luokalle on ajankohtaista monille vanhemmille, oppilaille ja opettajille. Yhteinen tavoite, kuten luokkaretki, leirikoulu tai liikuntavälineiden hankinta, vaatii usein lisärahoitusta. Kun suunnittelette luokan varainhankinta -kampanjaa, oikeilla valinnoilla ja toimivilla ideoilla on suuri merkitys – sekä lopputuloksen että innostuksen kannalta.

Miksi luokan kannattaa panostaa varainhankintaan?

Hyvin toteutettu varainhankinta ei ainoastaan kartuta kassaa, vaan vahvistaa luokkahenkeä ja opettaa tärkeitä työelämän, yhteistyön ja vastuunkannon taitoja. Innostava kampanja motivoi kaikkia osallistumaan ja jättää pysyvän muistijäljen koko ryhmälle.

1. Suunnittele ja valitse tavoite selkeästi

Paras luokan varainhankinta alkaa hyvällä suunnitelmalla. Määritelkää yhteinen tavoite – esimerkiksi leirikoulun kustannusten kattaminen tai uusien urheiluvälineiden hankinta – ja miettikää, kuinka paljon rahaa tarvitaan. Selkeä päämäärä auttaa innostamaan osallistujia ja houkuttelemaan tukijoita.

2. Kokeile erilaisia varainhankintamuotoja

  • Perinteiset myyjäiset, kuten leivonnaisten ja tuotteiden myynti
  • Palveluiden tarjoaminen: pihatalkoot, autopesu, lastenhoito
  • Yhteisötapahtumat: myyjäiset, kahvilat, tempaukset
  • Verkossa toteutettavat keräykset ja lahjoituskampanjat
  • Kierrätys- ja kirpputoritapahtumat

3. Hyödynnä digitaalisia työkaluja ja sosiaalista mediaa

Nykyään varainhankinta luokalle onnistuu myös verkossa. Luo kampanjasivu, hyödynnä some-kanavia ja lähetä sähköisiä viestejä. Digitaalinen näkyvyys lisää osallistujien ja tukijoiden määrää, ja tekee varainhankinnasta helppoa ja läpinäkyvää.

4. Vinkkejä onnistuneeseen varainhankintaan

  • Osallistakaa koko luokka ja vanhemmat suunnitteluun ja toteutukseen
  • Asettakaa realistiset tavoitteet ja seuratkaa edistymistä
  • Palkitkaa aktiivisuus ja kiittäkää tukijoita näkyvästi
  • Varmistakaa, että varainhankinta on läpinäkyvää ja vastuullista

Inspiroivia esimerkkejä onnistuneesta luokan varainhankinnasta

Monet luokat ovat onnistuneet keräämään varoja esimerkiksi järjestämällä teemapäiviä, myyjäisiä, helppokäyttöisiä verkkokeräyksiä ja hyödyntämällä paikallisia yrityksiä yhteistyökumppaneina. Rohkea ja ennakkoluuloton asenne sekä hyvä suunnitelma auttavat pääsemään tavoitteisiin!

Paras luokan varainhankinta on yhdistelmä suunnitelmallisuutta, yhteisöllisyyttä ja rohkeutta kokeilla uusia ideoita. www.pippam.fi tarjoaa lisää vinkkejä, työkaluja ja ajankohtaista tietoa, joiden avulla jokainen voi onnistua varainhankinnassa – helposti ja hauskasti!

 

 

Julkaistu Jätä kommentti

Miksi valita pippa m. varainhankinta? Osa 7

Ilmainen toimitus

Paras tuotto varainhankinnasta saadaan myös sitä kautta, että ryhmänne tilaukseen ei lisätä mitään toimituskuluja.

Kun tukijanne tekevät ostoksensa ryhmänne yhteistilauksen mukana, ei heillekään koidu ollenkaan toimitusmaksuja. Tämä osaltaan kannustaa tekemään tukiostoksia, koska tutkimustenkin mukaan postikulut ovat usein merkittävä ostopäätökseen vaikuttava tekijä verkkokaupassa. Ja koska rahaa ei tuhlaudu toimituskuluihin, voidaan ostaa useampia tuotteita. Tämä taas tarkoittaa lisää euroja teidän varainkeruukassaanne.

Ilmainen toimitus onkin palautteen mukaan ollut yksi merkittävimmistä tekijöistä varainhankinnan kumppanin valinnassa.

Julkaistu Jätä kommentti

Miksi valita pippa m. varainhankinta? Osa 4

Laadukkaat tuotekuvastot

Vaikka tarjoamme varainhankintanne tueksi monia sähköisiä työkaluja, haluamme aina toimittaa teille maksutta myös korkeatasoiset painetut tuotekuvastomme.

Miksi?

Olemme huomanneet, että myynti juuri fyysisten ja käsin selattavien tuote-esitteiden kanssa on kuitenkin ehkä jopa kaikkein tehokkainta. Tähän voi vain arvailla syitä, mutta tässä pari arviota.

Sähköinen varainhankinta verkossa kilpailee tukijoidenne kanssa kaikesta siitä huomiosta, mitä nopeasyklinen sosiaalinen media tarjoilee. Ostaja saattaa hyvinkin kiinnostua varainkeruustanne ja ehkä ajattelee palaavansa ostoksille paremmalla ajalla. Hetkessä ajatus on kuitenkin jo saattanut unohtua tai hän ei löydäkään enää tarjottua ostolinkkiä.

Toisaalta varainhankinta painettujen tuotekuvastojen avulla voi olla tuottoisinta siksi, että se mahdollistaa henkilökohtaisen kontaktin. Asian äärelle pysähdytään ja tuki tuntuu konkreettisemmalta ja merkityksellisemmältä.

Kolmanneksi todettakoon, että tuote-esitteet esimerkiksi vanhempien työpaikkojen kahvihuoneissa kerryttävät usein lähes huomaamatta lisää euroja kassaanne. Kahvitauko työn lomassa on myös hetki, jolloin mielellään ajatellaankin jotain ihan muuta kuin työtä.

Lopuksi vielä yksi asia painetuista tuotekuvastoistamme:

Vastuullinen varainhankinta tarkoittaa myös sitä, että esitteetkin on tuotettu ekologisessa painotalossa 100% tuulivoimalla sekä myrkyttömillä elintarvikehyväksytyillä väreillä.

Julkaistu Jätä kommentti

Yksinoikeudella paras tuotto varainhankintaan

pippa m. varainhankinta rakennettiin jo alun alkaen palvelemaan vain ja ainoastaan koululuokkien, urheiluseurojen ja yhdistysten varainhankintaa.

Miksi ja mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Ihan ensimmäinen ja tärkein kriteeri on paras tuotto varainhankintaa tekevälle ryhmälle.

Koska tuotteet tulevat aina suoraan meiltä teille ilman välikäsiä, verkon markkinapaikkoja, jälleenmyyjiä tai välivarastoja, tuotteillamme on aina paras 30% tuotto. Esimerkiksi 20€:n ostoksesta tuotto teille on aina 6€. Me myös toimitamme esitteet ja yhteisen tilauksenne aina maksutta. Tämä logiikka kestää vertailun!

Toisekseen tarjoamme tuotteitamme yksinoikeudella varainhankintaan.

Tuotteitamme on matkan varrella kysytty moneen otteeseen jälleenmyyntiin erilaisiin sisustusliikkeisiin ja verkkokauppoihin. Erityisesti alkumetreillä tuntui järjenvastaiselta kieltäytyä myymästä tuotteita niitä haluaville kaupoille. Päätös on kuitenkin pitänyt ja osoittautunut oikeaksi: koululuokkien ja urheiluseurojen on erittäin helppo myydä pippa m. tuotteita myös juuri siksi, ettei niitä saa muualta. Kaikki pippa m. tuotteet ovat laadukasta kulutustavaraa, jota aina tarvitaan. Lisäksi ne ovat kauniissa pakkauksissa, joten on hyvä idea tarjota niitä myös lahjaksi.

Halusimme keskittyä selkeään ja perusteltuun valikoimaan.

Tarkoin valittu tuotekokonaisuutemme on saanut paljon kiitosta siitä, että sitä on myös lasten ja nuorten itsensä helppo myydä. Yksi tärkeä varainhankinnan osa-alue on kuitenkin kannustaa lapsia ja nuoria yritteliäisyyteen ja opettaa osallistumaan aktiivisesti myös tästä näkökulmasta oman harrastuksensa tai muun toiminnan tavoitteiden saavuttamiseen. Vaikka valikoimamme laajenee hallitusti, emme tule jatkossakaan tarjoamaan paksua katalogia tai valtavaa repertuaaria tuotteita. Haluamme edelleen pitää kiinni siitä, että hinnoittelurakenne on selkeä ja tuotto teille on aina paras mahdollinen. Täältä löydät PIPPA M. TUOTTEET VARAINHANKINTAAN

Me keskitymme palvelemaan teitä.

Tavoitteenamme on helppo varainhankinta ja paras tuotto ryhmällenne. Teemme jokaisen valinnan ja päätöksen tuo tavoite mielessämme. Asiakaspalvelumme onkin saanut vain positiivista palautetta. Käypäs muuten kurkistamassa RYHMIEN KOKEMUKSIA pippa m. varainhankinnasta.

Ja hei, TOTTA KAI tällä vuosikymmenellä meillä on mahdollista toteuttaa varainhankinta myös täysin verkossa! Asettamalla kampanjanne julkiseksi, kuka tahansa voi tilata tuotteita suoraan itselleen tukien teidän varainhankintaanne. Me hoidamme postituksen ja maksuliikenteen. Täältä voit katsoa nyt KÄYNNISSÄ OLEVAT KAMPANJAT